Tapahtumakalenteri
| Ma | Ti | Ke | To | Pe | La | Su |
| 1 | 2 | 3 | 4 | 5 | 6 | 7 |
| 8 | 9 | 10 | 11 | 12 | 13 | 14 |
| 15 | 16 | 17 | 18 | 19 | 20 | 21 |
| 22 | 23 | 24 | 25 | 26 | 27 | 28 |
| 29 | 30 |
Puhumattomuus kuluttaa
Julkaistu: 5.6.2000 Ilta-Sanomien vapaa sana -palstalla
Puhumattomuus kuluttaa
Puhumattomuus kuluttaa
Työelämä muuttuu kiihtyvällä vauhdilla. Työntekijöiltä vaaditaan jatkuvaa itsensä kehittämistä. Asiaosaaminen ei kuitenkaan yksin riitä työssä menestymiseen ja hyvinvointiin. Aikaisempaa enemmän korostetaan sosiaalisia taitoja, oman tunne-elämän hallintaa ja kykyä tulla toimeen erilaisten ihmisten kanssa.
Työssä jaksaminen on vuosia ollut aiheellisesti yksi keskeisimmistä työelämän huolenaiheista. Tämä korostui vuosikymmenen alussa laman ja työpaikkojen mullistusten seurauksena. Työtahti kiristyi ja työntekijät olivat aidosti huolestuneita omasta asemastaan työpaikalla.
Monella työpaikalla opittiin verhoutumaan puhumattomuuden kaapuun. Oli parempi olla puutumatta epäkohtiin, jotta ei vaarantaisi omaa työpaikkaa. Myös esimiehet ovat kokeneet tilanteet veikeiksi, koska saneeraustilanteissa esille nousee inhimillisen hädän ja turvattomuuden koko kirjo. Sen kohtaaminen on aina ahdistavaa.
Yhtenä selviytymiskeinona on ollut mahdollisimman vähäinen vuorovaikutus. Puhumattomuuden kulttuuri on yhä arkipäivää esimerkiksi monien sairaaloiden työpisteissä. Vaikka kokouksia pidetään, asioiden käsittely ei tyydytä lähimainkaan kaikkia. Vain muutama puhuu ja loput vaikenevat.
Puhemylly aukeaa vasta sitten, kun ollaan pukukopilla. Pukukoppi kyllä kuuntelee tottuneesti purnausta ja tyytymättömyyden ilmauksia. Asioille ei tietenkään tapahdu mitään.
Minkä pitäisi muuttua, että ihmiset avaisivat sanaisen arkkunsa omalla työpaikalla, jolloin omilla mielipiteillä voisi olla todellista vaikutusta?
Hedelmällistä yhteistoimintaa ei pystytä luomaan pelkästään säädöksillä. Tarvitaan ihmisten vilpitöntä tahtoa yhdessä toimimiseen ja rohkeutta vuorovaikutustaitojen jatkuvaan opettelemiseen. Tämä koskee yhtä hyvin esimiehiä kuin muitakin työyhteisön työntekijöitä.
Puhumattomuuteen liittyvät erilaiset pelon tunteet. Yksittäinen ihminen saattaa kokea itsensä epävarmaksi siinä, tietääkö hän riittävästi asiasta voidakseen osallistua keskusteluun.
Entäpä jos hän jääkin yksin mielipiteineen? Tällöin kasvojen menettäminen saattaa olla pelon aiheena. Mitä vähemmän henkilö on tottunut puhumaan ja esittämään omia mielipiteitään, sitä korkeamman kynnyksen hän on voinut rakentaa itselleen.
Tällaisessa tilanteessa tarvitaan muiden apua. Esimies voi kysyä kokouksessa säännönmukaisesti ensin niiden mielipidettä, jotka ovat tottuneet puhumaan vähiten tai olemaan kokonaan vaiti. Työtoveritkin voivat auttaa toinen toisiaan sopimalla vaikka etukäteen siitä, että toinen tukee mielipiteensä ilmaissutta. Pikku hiljaa saatetaan kokea, että itsensä ilmaiseminen onkin luontevaa ja haastavaa.
Mutta pelkkä puhuminen ei riitä, vaan tarvitaan muunkinlaisia vuorovaikutustaitoja. Tärkeää on oppia myös kuuntelemaan.
Kaikkien työtovereiden henkiystävä ei tarvitse olla, mutta kaikkien kanssa kannattaa yrittää tulla rakentavasti toimeen. Yhtä tärkeää kuin taito antaa palautetta toiselle on oppia itse ottamaan vastaan ja myös pyytämään palautetta. Suomalaisittain moni on tottunut vähättelemään kiitosta saadessaan. Aiheellisen ja rakentavan kritiikin saaminen taas herättää helposti puolustusmekanismit ja tuottaa tukuttain selityksiä.
Mitä paremmin esimiehet ja muut työpaikan ihmiset oppivat luottamaan toisiinsa, sitä vahvemmaksi henkinen ilmapiiri voi kehittyä.
Luottamuskaan ei synny itsestään. Sen rakennuspuita ovat asenteet, yhteiset arvot ja arvostukset, toisten kunnioitus ja erilaisuuden hyväksyminen, asiantuntemus, yhteiset pelisäännöt, lupausten ja sitoumusten pitäminen, vastavuoroisuus ja ilmapiirin avoimuus. Jokaisella on oma vastuunsa luottamuksen rakentamisessa. Kysymys on aina vastavuoroisesta prosessista. Kukaan ei voi yksin rakentaa molemminpuolista luottamusta.
Vuorovaikutustaitojen kehittäminen ja puhumaan opetteleminen ovat elinikäisiä kehittämiskohteita. Mitä useammin näitä taitoja tietoisesti harjoittelee käytännön elämässä, sitä enemmän huomaa joka päivä oppivansa.
Ihminen epäonnistuu vasta sitten, kun lakkaa yrittämästä. Jokainen, joka ottaa ohjenuorakseen omien vuorovaikutustaitojen kehittämisen, voi pikku hiljaa havaita, että hän on omalta osaltaan tekemässä myös ennakoivaa työsuojelua työpaikallaan.
Luottamuksellisessa ilmapiirissä on mahdollista käsitellä kipeitäkin muutostarpeita ja tukea toisia uusissa tilanteissa. Se voi myös auttaa jaksamaan erilaisissa työpaineissa.
| ||