Tapahtumakalenteri
Ma | Ti | Ke | To | Pe | La | Su |
1 | 2 | 3 | 4 | |||
5 | 6 | 7 | 8 | 9 | 10 | 11 |
12 | 13 | 14 | 15 | 16 | 17 | 18 |
19 | 20 | 21 | 22 | 23 | 24 | 25 |
26 | 27 | 28 | 29 | 30 | 31 |
Rahalla saa ja hevosella pääsee
Raha näyttelee merkittävää osaa ulevissa eduskuntavaaleissa. Tienvarsijulisteet, lehtiset ja lehtimainokset maksavat tv-mainonnasta puhumattakaan. Monillakaan ehdkkkailla ei ole varaa radio- ja tv-mainontaan. Somen kautta toki moni saa julkisuutta, jos on tarpeeksi iso joukko ihmisiä levittänässä sanomaa.
Ehdokkaat ovat monin tavoin eriarvoisessa asemassa. Ministerit saavat koko ajan ilmaista mainosta mediassa. Sama näyttää koskevan esimerkiksi asiantuntijoina haastateltavia entisia kenraaleja, muita asiantuntijoita ja toimittajia.
On luonnollista, että ensimmäistä tai ensimmäisiä kertoja ehdokkaina olevilla on paljon työtä saada itseään tunnetuksi koko vaalipiirin alueella. Puolueetkin rahoittavat kärkipoliitikkoja, joiden läpimenoon uskotaan ja jotka ovat puolueille tärkeitä jatkuvuudenkin kannalta.
Ehdokkailla on erilaiset mahdollisuudet hankkia rahoitusta kampanjaoilleen. Liike-elämän tuki ohjautuu tunnetuille ja vaikutusvaltaisille ehdokkaille. Ay-liike ja esimerkiksi MTK tukevat oman piirinsä ehdokkaita. Rahoituksen näkyvyys ei toteudu, koska jakamalla eri keinoin tukea pieniin eri voidaan rahoitusta häivyttää. Puolueet tuskin ovat valmiita lisäämään rahoituksen läpinäkyvyyttä.
Monissa vaalipiireissä ehdokkaan läpimenon esteenä on korkeahko äänikynnys. Se koskee nimenomaan pienpuolueiden ehdokkaiuta. Henkilökohtainen korkeakin äänisaalis ei vielä takaa valintaa, jos puolue ei saa riittävästi ääniä. Vaaliliitoissa äänestäjä ei voi tietää, kuka äänestä todellisuudessa hyötyy: Läpi voi mennä toisen puolueen ehdokas.
Toivottavasti me äänestäjät olemme viisaita siinä, kenelle sen ainokaisen äänemme annamme! Yhtä tärkeää on seurata sitä, miten valituksi tullut ehdokkaamme toimii eduskunta-aikanaan.
| ||