Tapahtumakalenteri
Ma | Ti | Ke | To | Pe | La | Su |
1 | 2 | 3 | 4 | |||
5 | 6 | 7 | 8 | 9 | 10 | 11 |
12 | 13 | 14 | 15 | 16 | 17 | 18 |
19 | 20 | 21 | 22 | 23 | 24 | 25 |
26 | 27 | 28 | 29 | 30 | 31 |
Urheilun korruptio
Korruption kitkeminen urheilujohdosta
Jalkapallokisojen myöntäminen Venäjälle ja Qatarille on puhuttanut taas viime aikoina. Kisojen myöntämismenettelyt eivät kestä päivänvaloa. Mikä avuksi?
Yksi silmiin pistävä piirre monien kansainvälisten urheilun keskusjärjestöjen hallinnossa ja toiminnassa näyttää olevan se, että puheenjohtajina ja jäseniä on samoja henkilöitä todella pitkään. Heidän asemaansa kukaan ei rohkene yrittää horjuttaa, jotta ei menettäisi puolestaan omaa kannatustaan. Esimerkiksi Juan Antonio Samaranch Torelló,~toimi Kansainvälisen olympiakomitean puheenjohtajana 21 vuotta, kunnes itse erosi komitean jäseniin kohdistuneiden lahjussyytteiden saattelemana. Häntä itseään vastaan nostetut syytökset tosin kumottiin.
Erkki Toivanen kirjoitti Uudessa Suomessa vuonna 2008 muun muassa seuraavaa Samaranchista: ”Hänen ylhäisyytensä’ Samaranchin markiisi edellytti näet, että häntä kohdeltiin kaikkialla kuin valtion päämiestä. KOK maksoi vuosittain $ 500.000 hänen hotellisviitistään Lausannessa, missä komitea pitää päämajaansa.
Samaranchin vuosina olympiakisat paisuivat ja kaupallistuivat nykyisiin mammuttimaisiin mittoihin samalla kun niiden poliittinen luonne korostui entisestään. Hänen vuosinaan korruptio tahri komitean ja doping urheilijoiden maineen.”
Jotta tällaisilta ylilyönneiltä vältytään, tarvitaan tietenkin erilaisia uusituksia. Yksi sellainen olisi se, että urheilupomojen keskeisiin tehtäviin tehtäisiin toimikausirajoitukset samaan tapaan kuin läntisissä demokratioissa on rajoitettu presidentin toimikausien pituutta. Sillä ainakin osittain estettäisiin kohtuuttomat valta-asemat.
Ymmärrän, että rajoittamattomuutta puolustellaan muun muassa sillä perusteella, että muutoin menetetään arvokasta kokemuspääomaa ja tärkeitä verkostosuhteita. Vastapainona suhteet voivat kuitenkin olla juuri väärän vallankäytön perustana. Kaverit tukevat toinen toisiaan. Pomot ovat miehiä.
Myös poliittisen päätöksenteon pitäisi puuttua asioihin kansainvälisellä ja kansallisella tasolla. Yhteisiä verovaroja ohjataan monissa maissa niin paljon urheiluun, ettei asiaa voida vain jäädä seuraamaan. Jään mielenkiinnolla seuraamaan, tapahtuuko Qatarin kisojen jälkeenkään mitään muutoksia.
| ||