Tapahtumakalenteri
Ma | Ti | Ke | To | Pe | La | Su |
1 | 2 | 3 | 4 | |||
5 | 6 | 7 | 8 | 9 | 10 | 11 |
12 | 13 | 14 | 15 | 16 | 17 | 18 |
19 | 20 | 21 | 22 | 23 | 24 | 25 |
26 | 27 | 28 | 29 | 30 | 31 |
Hallituskriisi?
Hallituskriisi?
Sanna Marinin hallituksessa olevien puolueiden näkemyserot ovat olleet viime päivinä yhä uudelleen esillä. Puhutaan hallituskriisistäkin. Mistä tässä on kysymys?
Korona-aikana totuimme siihen, että ministerit esiintyivät yksimielisinä esimerkiksi tiedotustilaisuuksissa. Irtiottoja ei juurikaan nähty. Nato-päätös syntyi ihmeellisen nopeasti ja joustavasti.
Nyt EU-komission luonnon ennallistamisasetus ja saamelaiskäräjälakiuudistus ovat nostaneet pintaan erimielisyydet. Ennallistamisasetusasiassa Vihreät, Vasemmistoliitto ja Keskusta ajavat tiukasti omaa kantaansa. Saamelaisia koskevassa asiassa keskusta on asettunut poikkiteloin.
Riitojen taustalla lienee vahvasti puolueiden kannatus eri kannatusmittauksissa. Jos kannatuslukemat ovat heikkoja, kansanedustajat hermostuvat. Oma paikka on uhattuna. On haettava julkisuutta koventamalla otteita. Tätä näytelmää saamme seurata mediassa. Lisää lienee tulossa.
Pääministeri joutuu ottamaan kantaa siihen, millaisin ehdoin yrittää pitää hallituksen kasassa. Kahden edellisen hallituksen lopputaival ei kelpaa malliksi. Kiristykseenkään ei ole syytä suostua, koska sitä käytetään yhä uudelleen.
Tällaisina aikoina politiikkaa näyttää raadollisuutensa. Onko politiikka oikeasti yhteisten asioiden hoitamista? Miksi kansalaiset valitsevat vaaleissa samat henkilöt yhä uudelleen ja uudelleen? Mitä tapahtuisi, jos kansanedustajien toimikausien määrä rajoitettaisiin esimerkiksi kolmeen tai neljään? Mitä merkitsisi eduskunnan päätöksenteolle, jos kansanedustajia valittaisiin nykyistä vähemmän kuten esimerkiksi 150? Miten vaalijärjestelmää pitäisi tuolloin muuttaa tuossa tilanteessa senkin vuoksi, ettei vaalien rahoitus olisi entistä määräävämmässä asemassa?
Joka tapauksessa tällainenkin demokratia on kaikin tavoin puolustamisen arvoinen asia. Poliitikot ja kansalaiset saavat ilmaista vapaasti mielipiteensä. Kansalaiset pääsevät valitsemaan edustajansa.
| ||