Tapahtumakalenteri
Ma | Ti | Ke | To | Pe | La | Su |
1 | 2 | 3 | 4 | |||
5 | 6 | 7 | 8 | 9 | 10 | 11 |
12 | 13 | 14 | 15 | 16 | 17 | 18 |
19 | 20 | 21 | 22 | 23 | 24 | 25 |
26 | 27 | 28 | 29 | 30 | 31 |
Iranin vallankumouksen hddelmät
Iranin vuoden 1979 vallankumouksen uskonnollinen ja poliittinen johtaja Ruhollah Khomeini, paremmin tunnettu nimellä ajatollah Khomeini, muistetaan varsinkin siitä, miten hän alkoi muuttaa Irania islamilaiseksi, pappien johtamaksi valtioksi, jossa hänellä itsellään oli korkein päätösvalta ja jossa kaikki valta on edelleen uskonnollisilla johtajilla.
Naisten asemaa heikennettiin määrätietoisesti ja länsimaihin suhtautuminen oli vihamielisen kielteistä.
Kun Salman Rushdie julkaisi vuonna 1988 kirjan Saatanalliset säkeet Khomeini esitti seuraavan vuoden alkupuolella kirjallisen lainopillisen lausuman farwan. Khomeinin mukaan kirjailija piti tappaa. Hän kehotti tappamaan myös kustannustoimittajat ja kustantajat.
Vaikka Rushdieta ei onnistuttu surmaamaan, Khomeinin kannattajat uhkailivat ja tekivät erilaisia tihutöitä muun muassa kirjakauppoja vastaan. Rushdie jaksoi kuitenkin puhua sananvapauden puolesta.
Rushdie joutui elämään jatkuvassa vartioinnissa ja vaihtamaan toistuvasti olinpaikkaansa, kunnes viime viikolla todennäköisesti radikalisoitunut fundamentalisti onnistui puukottamaan Rushdieta tämän puhetilaisuudessa. Mikä merkittävää, iranilaiset lehdet ylistivät puukottajaa, vaikka Iran virallisesti kiistää olleensa puukotuksen takana.
Tämäkin asia kertoo siitä, miten kaukana länsimaiset arvot ja Iranissa toteutettavat arvot ja käytännöt ovat toisistaan. Ottikohan kukaan ranskalainen päättäjä aikanaan huomioon sitä vaihtoehtoa, millaiseen Iraniin Khomeinin oli vallankumouksineen viemässä Irania?
| ||