web stats
diashow
Markku Silvennoinen | Tietokirjailija

Muualla verkossa

Jaa eteenpäin

Tapahtumakalenteri

Ma Ti Ke To Pe La Su
      1 2 3 4
5 6 7 8 9 10 11
12 13 14 15 16 17 18
19 20 21 22 23 24 25
26 27 28 29 30 31  
Tietotori

Julkisuuden kirous


Julkisuuden kirous

Olemme nähneet, että eri neuvotteluissa osapuolet toimivat tavoitteita julkistaessaan eri tavoin. Esimerkiksi Teollisuusliitto ja Paperiliitto eivät kertoneet julkisuudessa palkkatavoitteitaan. Paperiliiton neuvotteluissa oli tietenkin kysymys ensisijaisesti sopimusjärjestelmästä.
Muut kuin hoitajaliitot ovat vaatineet kuntaneuvotteluissa palkkaohjelmaa, mutta tarkkoja euro- tai prosenttimääräisiä tavoitteita ei ole kerrottu julkisuuteen.
Hoitajia koskevissa neuvotteluissa on kerrottu selkeästi tavoitteet: palkkaohjelma, jonka mukaan palkkoja korotetaan vuosittain 3,6 prosentilla yleisen palkkalinjan korotusten lisäksi.
Tehyn puheenjohtaja kertoi Ylen ajankohtaisohjelmassa, ettei tästä pelastusohjelmasta ole varaa tinkiä. Tällaisessa tapauksessa puhutaan julkisuuden kirouksesta. Julkistettu luku toimii ankkurina, johon saavutettavaa tulosta verrataan ja josta on vaikea tinkiä kasvoja menettämättä.
Käytännössä osapuolet eli työnantaja ja järjestöt joutuvat kuitenkin tulemaan toisiaan vastaan, jotta sopu saadaan aikaan. Ratkaisun avaimet ovat nyt sovittelulautakunnan valmistelussa. Sovinnolle ei ole käytännössä parempaa vaihtoehtoa. Mikään taho tuskin haluaa, että mahdolliset joukkoirtisanoutumiset toteutuvat.
Liike-elämässähän yrityksillä on yleensä mahdollisuus sopia asioista jonkin toisen yrityksen kanssa siinä tapauksessa, että neuvottelut jostain syystä kariutuvat. Työmarkkinoilla tätä mahdollisuutta ei ole: neuvotteluosapuolia ei voi vaihtaa mieleisikseen.
Kaikkien, ei vähiten terveyspalveluja tarvitsevien kansalaisten kannalta on tuiki tärkeää, että hoitajien ja koko kuntakentän palkkakiistaan saadaan ratkaisu ilman työtaisteluja. Työntekijät ovat palkkansa ansainneet.

Uutiset Espoo.fi

Pääkaupunkiseudun koronakoordinaatioryhmä puoltaa yleisötilaisuuksien lohkomisvaatimuksesta sekä kahden metrin turvaväleistä luopumista

Epidemiatilanne pääkaupunkiseudulla on kehittynyt kohti parempaa suuntaa, vaikka tartuntamäärät ja positiivisten...

Lue lisää »

Valtuusto jakoi luottamuspaikat

Valtuuston puheenjohtajaksi valittiin Henna Partanen (Vihr.) ja kaupunginhallituksen puheenjohtajaksi Henrik Vuornos...

Lue lisää »

Uutiset Harvard Business School

A Compilation of Chinese Whispers: Understanding China

Lue lisää »

This U.S. Manufacturer Doesn’t Mind Trump’s Tariffs at All

Lue lisää »

Cheryl Richardsonin blogi

Today I am grateful

This month I celebrate the memory of my dad who passed in 2016. When I sat down to write this week’s blog, I recalled...

Lue lisää »

Turning apathy into action

We were two hours into my shift as a poll worker during last week’s midterm election when a young man dressed in...

Lue lisää »