Tapahtumakalenteri
Ma | Ti | Ke | To | Pe | La | Su |
1 | 2 | 3 | 4 | |||
5 | 6 | 7 | 8 | 9 | 10 | 11 |
12 | 13 | 14 | 15 | 16 | 17 | 18 |
19 | 20 | 21 | 22 | 23 | 24 | 25 |
26 | 27 | 28 | 29 | 30 | 31 |
Tuntuuko, että onnistumiset ovat onnenkantamoisia?
Ihminen saattaa kokea, että on saanut jotakin sellaista, mitä ei ole oikeasti ansainnut, ja että hän jää jossakin vaiheessa joka tapauksessa kiinni tai että onnistumisen eteen on pitänyt tehdä kohtuuttoman paljon työtä. Hän ei usko omiin kykyihinsä ja osaamiseensa onnistumisista huolimatta. Tällöin puhutaan huijari-ilmiöstä.
Huijari-ilmiötä on kutsuttu sisäiseksi kokemukseksi älyllisestä valheellisuudesta, joka saa ihmisen pelkäämään todellisten kykyjen ja osaamattomuuden paljastumista.
Huijari-ilmiö on kokoelma ajattelu- ja toimintamalleja kuten liiallinen työriippuvuus, korostunut vaatimattomuus, ylimukautuminen ja kamelenttiomainen toiminta.
Liiallinen riippuvuus ilmenee siten, että ihmisen on vaikea olla tekemättä mitään ja irrottautua suorittamisesta. Hänen on vaikea reagoida asioihin ja tapahtumiin hetkessä, koska hän tarkkailee koko ajan kaikkea sitä, mikä voi paljastaa hänet. Työnarkomaani raataakin työssään ja pitää tätä toimintatapaa edellytyksenä sille, ettei epäonnistuisi työssään ja siten paljastuisi. Onnistuminen ei ole hänen mielestään takeena sille, että hän onnistuisi uudelleen. Epäonnistuminen puolestaan vahvistaa hänen käsitystään itsestään: hän ei osaa ja hän saa aikaan tuloksia vain työskentelemällä entistä enemmän. Kierre on valmiina.
Korostunut vaatimattomuus ilmenee esimerkiksi siten, että ihmisen on vaikea ottaa vastaan kannustavaa palautetta hyvistä työsuorituksista: ”No, eihän tuo nyt ollut mitään.” tai ”Enhän mitä mitään tehnyt, Liisa hoiti homman.” Ajattelun takana on se, ettei ylpeyttä sovi näyttää, koska ”Ylpeä kompastuu ja kaatuu.” kuten Raamatussakin sanotaan.
Ihminen voi olla ylimukautunut ja asettaa toisten odotukset, toiveet ja tarpeet omiensa edelle, olla niille erityisen herkkä ja tyydyttää niitä. Näin tehdessään hän pyrkii saamaan hyväksyntää toisilta ja saamaan itselleen turvallisuuden tunnetta. Seurauksena on helposti uupumus.
Pyrkimällä toimimaan kuten muutkin (kameleontti) ihminen pyrkii hakemaan heiltä hyväksyntää. Tällöin hän samalla tulee kertoneeksi itselleen, ettei hän ole riittävän osaava työssään tai muussa toiminnassaan. Muita matkimalla hän välttää paljastamasta osaamattomuutensa. Samalla hänen todelliset kykynsä ja koko osaamisensa jäävät tietenkin käyttämättä.
Jotta ihminen pääsee mahdollisimman paljon irti huijari-ilmiömäisestä ajattelusta ja toiminnasta, hänen on pyrittävä muuttamaan uskomuksiaan ja ajatteluaan, opeteltava säätelemään tunteitaan sekä muuttamaan toimintaansa eli tekemään asioita aikaisemmasta poikkeavalla tavalla. Sitä ennen on luonnollisesti tunnistettava ilmiö omassa ajattelussa ja toiminnassa.
Lukemista
Cuddy. A. 2016. Vahvasti läsnä. Taltuta pelko ja opi luottamaan itseesi. Viisas Elämä Oy.
Ekman, T. 2018. Hyuijarisyndrooma. Miksi en usko itseeni (vaikka olen oikeasti hyvä), Minerva kustannus Oy.
| |