Tapahtumakalenteri
Ma | Ti | Ke | To | Pe | La | Su |
1 | 2 | 3 | 4 | |||
5 | 6 | 7 | 8 | 9 | 10 | 11 |
12 | 13 | 14 | 15 | 16 | 17 | 18 |
19 | 20 | 21 | 22 | 23 | 24 | 25 |
26 | 27 | 28 | 29 | 30 | 31 |
Vuoden 2015 maahanmuutto vs ukrainalaisten tilanne
Uutisten mukaan yli kaksi miljoonaa ukrainalaista on joutunut jättämään kotinsa ja hakemaan turvaa eri maista. Tilanne voi edelleenkin pahentua. Puhutaan jopa neljästä kuuteen miljoonaan nousevasta luvusta. Turvaa hakevista noin miljoona on jo nyt lapsia. Muut ovat naisia ja vanhuksia. Miehet eivät pääse maasta, vaan heidän velvollisuutenaan on puolustaa isänmaataan. Miten tilanne poikkeaa vuoden 2015 muuttoaallosta Eurooppaan?
Vuonna 2015 Eurooppaan tuli pääasiassa nuorehkoja miehiä, naisia lapsineen suhteellisen vähän. Iso osa tulijoista oli irakilaisia. Eurooppaan tuli kaikkiaan yli miljoona ihmistä. Suomeenkin yli 32 000.
Vuonna 2915 tulijoista monillakaan ei ollut mitään henkilöllisyyspapereita, joten näiden ihmisten todellisesta henkilöllisyydestä ei voi olla viranomaisilla tarkkaa tietoa. On luultavaa, että ilman papereita tuloon on ollut syynä myös se, etteivät ihmiset ole halunneet kertoa todellista taustaansa.
Helsingin uutiset kertoi 30.8.2017 seuraavaa: ”Maahanmuuttovirastolla Migrillä ei ole tietoa siitä, kuinka moni turvapaikanhakija esiintyy väärällä nimellä turvapaikkaprosessissa, kertoo sisäministeriön kansliapäällikkö Päivi Nerg
– Hakijat saattavat muuttaa antamiaan henkilötietoja turvapaikkaprosessin aikanakin. Jos Migri ei ole pystynyt luotettavasti selvittämään hakijan henkilöllisyyttä, niin päätökseen tehdään asiasta merkintä (henkilöllisyys varmistamatta), Nerg kertoo haastattelussa sähköpostitse.
Nerg kertoo, että noin 70–80 prosenttia hakijoista saapuu Suomeen ilman passia tai muuta henkilöllisyyden vahvistavaa asiakirjaa.”
Tuhannet ihmiset poistuivat Suomesta turvapaikkakäsittelyn aikana, mikä todistanee siitä, etteivät hakijat itsekään uskoneet saavansa oleskelulupaa. Maassamme on lisäksi tällä hetkellä arvion mukaan noin
3 000 paperitonta ihmistä. He ovat siis laittomasti maassa. Sisäministeriö suunnittelee erilaisia toimenpiteitä, joilla maassa oleskelu laillistettaisiin. Vaikka toimenpiteet suunniteltaisiin kertaluonteisiksi, on luultavaa, että sana leviäisi ja sama tilanne jatkuisi tulevaisuudessakin. Asiassa ei kannata olla sinisilmäisiä. Päätösten vaikutuksia on arvioitava eri näkökulmista ja huolella.
Nyt ukrainalaisten osalta tilanne on erilainen. Kukaan tuskin kyseenalaistaa ihmisten tarvetta saada suojelua. Kansalaiset ovat ojentaneet eri tavoin auttavan kätensä. Miehet ja myös naiset ovat puolustamassa isänmaataan. Lisäksi monet muissa maissa olevat ukrainalaiset ovat palanneet Ukrainaan osallistuakseen puolustamaan maataan.
| ||