Tapahtumakalenteri
Ma | Ti | Ke | To | Pe | La | Su |
1 | 2 | 3 | 4 | |||
5 | 6 | 7 | 8 | 9 | 10 | 11 |
12 | 13 | 14 | 15 | 16 | 17 | 18 |
19 | 20 | 21 | 22 | 23 | 24 | 25 |
26 | 27 | 28 | 29 | 30 | 31 |
Diktatuuri edelleen mahdollista
Eri aikakausina on ollut diktaattoreita, jotka vähät välittävät kansalaisten hyvinvoinnista. Omat edut ovat aina kaiken keskipisteenä, vaikkakin heidän toimintansa ei ole aidosti heidän omien etujensakaan mukaista pitkällä tähtäimellä. Moni diktaattori on päässyt hengestään joko oman käden kautta tai kansalaisten toteuttamana.
Helposti luulisi, että nykyaikana varsinkaan Euroopassa ja muissa länsimaissa kukaan ei enää pääsisi tuollaiseen itsevaltiaan asemaan. Venäjä ei olekaan demokratia eikä ole sitä koskaan ollutkaan. Tuntuu kummalliselta, miten jotkut kaipaavat Stalinia, vaikka tämä tapatti valtavan määrän oman maansa kansalaisia. Kuvastaako tämä joidenkin venäläisten vahvan johtajan kaipuuta, johon Putin vastaa omalla toiminnallaan? Miten muuten on selitettävissä Putinin esiintyminen erilaisissa ”sankarin” ja ylivertaisen johtajan roolissa?
Jos Putin joutuu joskus vastaamaan sotatoimistaan ihmisyyttä vastaan, kertovatko hänen lähipiiriinsä kuuluvat tuttua fraasia siitä, että he vain noudattivat johtajansa käskyä. Tämä perustelu ei kyllä kelpaa Venäjän turvallisuusneuvostossa ja ministereinä toimiville ja muille sisäpiiriläisille. Heistä kukaan ei näytä ainakaan uutisten mukaan asettavan sotatoimia kyseenalaisiksi ja haastavan Putinia. On mielenkiintoista nähdä, millä tavalla taloudellisen vallan käyttyäjät, oligarkit suhtautuvat tilanteeseen, jos he menettävät kovasti varojaan.
| ||