Työehtosopimuskierros on tähän mennessä kiteytynyt kiistaan kiky-tunneista. Työntekijäpuoli on katsonut, että ne sovittiin määräaikaisiksi, työnantajat ovat pitäneet niitä pysyvinä järjestelyinä. On helppo ulkopuolisena yhtyä Laatusen Helsingin Sanomissa 27.2.2020 julkaistussa jutussa ilmaisemaan ajatukseen siitä, että tunnit sovittiin määräaikaiseksi järjestelyksi. Miten ihmeessä asiasta olisi muutoin syntynyt kiistaa? Eivät kai osapuolet ole niin eri tavoin ole voineet uskoa sopineensa. Julkisen sektorin lomarahaleikkauskin sovittiin määräaikaiseksi.

Tähän mennessä tehdyissä sopimuksissa kiky-tunnit on sellaisinaan poistettu ja vastaavasti on sovittu erilaisista joustoista kuten lisätöistä. Osapuolet ovat tulleet toisiaan vastaan erilaisin myönnytyksin. Työnantajatkin ovat vastoin tiukkoja kantoja antaneet periksi julkisista tiukoista kannoistaan. Kun ajatellaan eri osapuolille aiheutuneita isojakin menetyksiä, joutuu kysymään, mitä kaikesta tästä on opittu vai onko mitään. Mitä on tapahtunut osapuolten väliselle luottamuspääomalle?

Kuten ministeri ja SAK:n entinen puheenjohtaja Lauri Ihalainen jokin aika sitten tv:ssa totesi, työmarkkinoilla tarvittaisiin lisää luottamusta. Nyt näyttää ihan muulta. Toivoa sopii, ettei työmarkkinoilla nyt nähty tilanne ihan kohta toistu. Maamme pärjää kovassa kansainvälisessä kilpailussa vain sillä, että täällä pystytään sopimaan asioista siten, että vientiteollisuuden ulkomaiset kumppanit pystyvät luottamaan yrityksiimme. Yhteistyö ja pyrkimys win-win-tuloksiin työmarkkinoilla on kaikkien etu. Se vaatii keskinäistä luottamusta, jotta eri intresseihin löydetään kaikkien hyväksyttävissä olevia ratkaisuja.

​