Olen pari viikon aikana käynyt mielenkiintoisia keskustelua oleskeluluvan saaneiden ihmisten kanssa. Jutut ovat lähteneet kauppakeskuksissa ja parkkipaikoilla siitä, että olemme tervehtineet toisiamme ja olen aloittanut jutun kysymällä, mitä kuuluu. Kaikki nuo kumppanit ovat olleet tekemässä työtään, yksi taksikuljettajana, kolme siivoustehtävissä. Auton renkaita vaihdattaessani irakilainen nuori mies kertoi maansa tilanteesta. Hyödyllistä kuultavaa.

Ihmiset ovat kertoneet, mitä työ heille merkitsee. Se antaa merkityksen tunnetta ja sitä, että pyrkii tekemään osansa oman elantonsa hyväksi. Palkka ei ole noissa tehtävissä ensimmäinen innoke työn tekemiseen. Kuten pari heistä totesi, olisi huomattavasti helpompaa elää yhteiskunnan tuilla. Vapaa-aikaa olisi enemmän. Voisi hengailla kavereiden kanssa. Rahatilanne ei työssä ollessa ole juuri parempi. Moni heidän kaverinsa elääkin mieluummin ilman aktiivista pyrkimistä työhön.

Kaikki keskustelukumppanit puhuivat hyvin suomea. Kävi ilmi, että monet kaipaavat valtaväestöön kuuluvien ihmisten ottavan reilusti kontaktia ja juttelevan ilman sen kummenpia tarkoitusperiä.

Jälkikäteen jäin miettimään esimerkiksi Tallinnaan ja Ruotsiin menevien risteilyalusten siivousta. Satamassa laivoihin menee jonoissa aasialaisia siivoojia, jotka hoitavat kovassa kiireessä hommansa. Samaan aikaan meillä on paljon ihmisiä, jotka voitaisiin kouluttaa näihin tarpeellisiin tehtäviin. Bussifirmoilla on vaikea saada riittävästi kuljettajia. Liian moni korkeasti koulutettukaan ei saa osaamaistaan vastaavaa työtä. Työn ja tekijöiden kohtaanto-ongelma.

Koska tavoitteena on työllisyysasteen nosto, nämäkin työvoimareservit kannattaa ottaa käyttöön. Tuloloukkuongelmat vaativat ratkaisua. Jos palkasta ei jää juurikaan enemmän käteen kuin saa tekemättä mitään, yksilötason ratkaisut ovat asiaa moralisoimatta aika ymmärrettäviä. Tarvitaan sosiaaliturvan kokonaisuudistus. Se on helpommin sanottu kuin tehty. Asia jää tietenkin seuraavan hallituksen kontolle.