web stats
diashow
Markku Silvennoinen | Tietokirjailija

Muualla verkossa

Jaa eteenpäin

Tapahtumakalenteri

Ma Ti Ke To Pe La Su
          1 2
3 4 5 6 7 8 9
10 11 12 13 14 15 16
17 18 19 20 21 22 23
24 25 26 27 28 29 30
31            
Tietotori

Neuvottelupöydässä ratkaisu työmarkkinariitaan

Julkisuus tekee tehtävänsä irtisanomislakikiistassa. Sopu vaikeutuu sitä enemmän, mitä enemmän on syyttelyä ja mitä kovemmiksi otteet muuttuvat. Ministeri Terho heitti eilen lauantaina ylen aamulähetyksessä lisää happea liekkeihin.

On selvää, että julkisuus on ansana monessa asiassa, niin tässäkin. Julkiset kannanotot johtavat helposti osapuolia poteroihin, jolloin kuvaa tulee asemasota. Kukaan ei halua menettää kasvojaan.

Suunnitellun lakiesityksen vaikutuksista on eri käsityksiä. Sanotaan, että tuottavuus kasvaa ja työllistämisen kynnys alenee, jolloin syntyy uusia työpaikkoja. Toisaalta sanotaan päinvastaista vaikutuksista ja kerrotaan, että ihmisten perusturvallisuus pienissä työpaikoissa lisääntyy. Siitä voi olla seurauksena, etteivät ihmiset hakeudu entiseen tapaan pieniin työpaikkoihin. Kysymys on pitkälti myös siitä, mihin kukin uskoo eli uskomuksista. Niistä ei voi kuitenkaan neuvotella yhtä vähän kuin ihmisten asenteista. Vai miltä kuulostaisi, jos joku sanoisi, että sinun uskomuksesi ovat vääriä ja että sinun on muutettava ne ehtona sopuun pääsemiselle. Sen sijaan neuvottelujen kohteena on ihmisten käyttäytyminen ja sen säätely, miten joissakin tilanteessa toimitaan.

Sopu syntyy vain, jos hallitus ja työmarkkinajärjestöt istuvat yhteiseen neuvottelupöytään tarkastelemaan kiihkottomasti itse asiaa. Laihakin sopu on parempi kuin lihava riita. Yhteinen etu on kasvattaa luottamustiliä, jonka saldo lienee tällä hetkellä jokseenkin olematon.

Uutiset Espoo.fi

Pääkaupunkiseudun koronakoordinaatioryhmä puoltaa yleisötilaisuuksien lohkomisvaatimuksesta sekä kahden metrin turvaväleistä luopumista

Epidemiatilanne pääkaupunkiseudulla on kehittynyt kohti parempaa suuntaa, vaikka tartuntamäärät ja positiivisten...

Lue lisää »

Valtuusto jakoi luottamuspaikat

Valtuuston puheenjohtajaksi valittiin Henna Partanen (Vihr.) ja kaupunginhallituksen puheenjohtajaksi Henrik Vuornos...

Lue lisää »

Uutiset Harvard Business School

Professor Kash Rangan: Enlightening

Lue lisää »

Vault: How to be a Moral Leader: Sandra Sucher Reads The Making of the Atomic Bomb

Lue lisää »

Cheryl Richardsonin blogi

A few of my favorite things

Neighborhood holiday lights are sparkling and candles are flickering in the windows of the houses in our small town....

Lue lisää »

Gratitude for the one who is always with you

I’m 24 years-old standing in a bathroom no bigger than a linen closet, staring at my bloodshot eyes in a mirror....

Lue lisää »