web stats
diashow
Markku Silvennoinen | Tietokirjailija

Muualla verkossa

Jaa eteenpäin

Tapahtumakalenteri

Ma Ti Ke To Pe La Su
      1 2 3 4
5 6 7 8 9 10 11
12 13 14 15 16 17 18
19 20 21 22 23 24 25
26 27 28 29 30    
Tietotori

Kansanedustajat tapetilla

Kansanedustajien sopeutumiseläkkeey ovat olleet viime päivien lehtiotsikoissa. Jo suhteellisen nuorena eduskunnasta pois jääneet voivat nauttia normaaliin eläkeikään asti sopeutumiseläkettä ja hankkia samanaikaisesti tuloja. Oikeudenmukaistako, kenen kannalta?

Lainsäätäjät ovat monin tavoin kiristäneet muuan muassa työttömien etuuksia. Työtömät voivat kokea tulleensa syyllistetyiksi omasta kohtalostaan, vaikka ihmiset kyllä hakevat töistä. Työn vieroksuminen on poikkeuksellista.

Kansanedustajat eivät johda omalla esimerkillään, kun pääomatuloja saavat edustajat voivat edelleen nostaa sopeutumiseläkettä. Oikeudenmukaisuus ja reiluus on tässä menettelyssä kaukana. Perusteluksi ei kelpaa se, että näin on ennenkin tehty.

Yhtä vähän perusteltua ovat pitkät lomat. Istuntokauden alkaessa on sitten kiire lakien käsittelyssä ja se näkyy työn tuloksissa. Hätiköityjä päätöksiä. Vaikka edustajat tekevätkin monenlaista "työtä" lomien aikana, ei nykymaailmassa kuukausien yhtämittainen poissaolo varsinaisesta tehtävästä tunnu ja näytä kovinkaan järkevältä. Voi hyvin kysyä eikö olisi aiheellista pienentää eduskunnan kokoa reilulla kädellä. Samalla olisi tietenkin muutettava periaatteita siitä, miten kapmajoita rahoitetaan. Muutenhan kävidi niin, että vain varakkaat ja yrityksiltä rahaa saavat pääsisivät vaaleissa näkyviin.

Uutiset Espoo.fi

Palautteellasi on merkitystä enemmän kuin uskotkaan

Oletko joskus antanut palautetta Espoon kaupungille ja miettinyt onko sillä merkitystä? Palautteesi on meille todella...

Lue lisää »

Sosiaali- ja terveyslautakunnassa 21.4.2021

Sosiaali- ja terveyslautakunnassa käsitellään mm. Henttaan, Suurpellon ja Kuitinmäen väestön...

Lue lisää »

Uutiset Harvard Business School

5 ways to be a better work-from-home coworker

Lue lisää »

Up Close: Live Online Classrooms

Lue lisää »

Cheryl Richardsonin blogi

Priorities for the wisdom years

The sun is shining bright this morning, an unexpected gift after two days of strong winds and driving rain. It was...

Lue lisää »

I hope something good happens to you today

There are some days when I feel a sincere sense of weariness at the state of our world and I just want to find a small...

Lue lisää »