web stats
diashow
Markku Silvennoinen | Tietokirjailija

Muualla verkossa

Jaa eteenpäin

Tapahtumakalenteri

Ma Ti Ke To Pe La Su
      1 2 3 4
5 6 7 8 9 10 11
12 13 14 15 16 17 18
19 20 21 22 23 24 25
26 27 28 29 30    
Tietotori

Järki ja sydän kilpasilla

Helsingin Sanomat kertoo 7.2.2017 Jan Vapaavuoren lähdöstä Herlsingin kuntavaaliehdokkaaksi ja samalla kisaan Helsingin pormestariksi. Jutun mukaan hän on sanonut: "Järki sanoo, että ei kannata lähteä. Mutta sydän sanoi toista. Mitä enemmän tätä pohdin, sitä enemmän sydän vei mukanaan."

Aika tuttu tilanne ihmiselämässä. Eteen tulee tilanteita, jotka houkuttelevat. Samalla mieleen tulee asioita, jotka panevat epäröimään. Mieli nostattaa esille erilaisia esteitä. Moni luopuu houkuttelevista tilaisuuksista, koska kuuntelee mielestään järjen ääntä.

On selvää, että monia asioita kannattaa harkita. Impulsiiviset päätökset eivät aina johda hyvää lopputulokseen. Hakinnan jälkeen kannattaa kuitenkin kuunnella sydämen ääntä. Kun ajattelee omia tavoitteita elämässä ja varsinkinkin omia arvoja, kannattaa loppupeleissä kuunnella sydämen ääntä. Jos jokin asia on omasta mielestä omien arvojen mukainen, siis itselle tärkeää, kannattaa sitä uskoa ja tavoitella. Silloin ei joudu jälkikäteen harmittelemaan, miksi en tullut tarttuneeksi tilaisuuteen.

Omat kirkastetut arvot ohjaavat kulkijaa kohti päämäärää. Ne auttavat havaitsemaan esteitä ja auttavat pitämään suunnan elämän myrskyissä.


Uutiset Espoo.fi

Sosiaali- ja terveyslautakunnassa 21.4.2021

Sosiaali- ja terveyslautakunnassa käsitellään mm. Henttaan, Suurpellon ja Kuitinmäen väestön...

Lue lisää »

Pääkaupunkiseutu purkaa ensin nuorten rajoituksia ja avaa alle 20-vuotiaiden ulkoharrastustoiminnan

Pääkaupunkiseudun koronakoordinaatioryhmä keskusteli kokouksessaan torstaina 15.4.2021 hallituksen suunnitelmasta...

Lue lisää »

Uutiset Harvard Business School

5 ways to be a better work-from-home coworker

Lue lisää »

Up Close: Live Online Classrooms

Lue lisää »

Cheryl Richardsonin blogi

I hope something good happens to you today

There are some days when I feel a sincere sense of weariness at the state of our world and I just want to find a small...

Lue lisää »

The signals of spring

It was 7am when I stood on the back deck breaking up ice in the birdbath so I could refill it with fresh water for the...

Lue lisää »