Tapahtumakalenteri
| Ma | Ti | Ke | To | Pe | La | Su |
| 1 | 2 | 3 | 4 | |||
| 5 | 6 | 7 | 8 | 9 | 10 | 11 |
| 12 | 13 | 14 | 15 | 16 | 17 | 18 |
| 19 | 20 | 21 | 22 | 23 | 24 | 25 |
| 26 | 27 | 28 | 29 | 30 |
Palkansaajajärjestöt hallituksen ankkurissa
Juha Sipilän hallitus heitti ankkurin: tavoitteen viiden prosentin kilpailukykyloikasta. Yhteiskuntasopimusta ei ensiyrittämisillä syntynyt. Palkansaajat yrittivät saada ankkuria liikkeelle siinä onnistumatta. Hallitus vastasi lainsäädäntöesityksellä, jolla leikattaisiin muun muassa työaikalisiä ja vuosilomia ja lyhennettäisiin julkisen sektorin pisimpiä vuosilomia. Seurasi mielenosoituksia, hallituksen esityksen osittainen muutos ja uutta valmistelua, neuvottelujen käynnistyminen työmarkkinaosapuolten kesken. Mistä tässä on kysymys?
Hallitus heitti neuvotteluihin ensimmäisenä luvun, tavoitteen laskea yksikkökustannuksia viidellä prosentilla. Siitä tuli kiintopiste, eräänlainen mantra. Kaikki hallituspuolueiden puheenjohtajat ja muut edustajat toistavat lukua toistojen perään. Hallitus on moneen kertaan ilmoittanut pitävänsä ehdottomasti kiinni tuosta tavoitteesta. Akava ja STTK ilmoittivat olevansa valmiita neuvottelemaan asiasta tuolta pohjalta ja esittämään omat vaihtoehtonsa. SAK ei ole hyväksynyt hallituksen numeerista tavoitetta, vaan haluaa neuvotella laajasta työmarkkinaratkaisusta. SAK:n ehdotuksen arvoksi on ilmoitettu 4,2 prosenttia eli alle hallituksen vaatiman viiden prosentin tavoitteen. Neuvottelut ovat kuitenkin käynnissä.
Hallituksen heittämä tavoite on ankkuri, joka on betonoinut tilanteen. Hallitus odottaa järjestöiltä esityksiä keinoista, jotka toteuttavat tuon tavoitteen. Ankkuri vaikuttaa vahvasti siihen, miten hallitus arvioi järjestöjen mahdollisia ehdotuksia. Hallituksella on arvovalta pelissä: se ei antane kovin helposti periksi tavoitteestaan. Niin monesti asia on kerrottu julkisuudessa. Hallitus on fiksoitunut tavoitteeseensa.
Työmarkkinaosapuolten liikkumavara on joka tapauksessa hyvin rajallinen. Elinkeinoelämän keskusliitolle hallituksen päätökset ovat olleet mannaa. Järjestöjen on tärkeää tiedostaa ankkurin olemassaolo ja esittää erilaisia vaihtoehtoja. SAK:n esittämä laaja sopimusratkaisu pyrkii jättämään ankkurin sivummalle. Kaikki osapuolet joutuvat miettimään sitä, mitä ankkurista kiinni pitämisestä ja erimielisyydestä ilman sopimusratkaisua on syntymässä. Julkisuudella on osuutensa asiaan: pidetäänkö kiinni julkilausutuista ehdottomista totuuksista vai ollaanko valmiita välttämättömiin kompromisseihin. Tarvitaan viisautta tehdä kokonaisuutta palvelevia ratkaisuja.
Kuppatieteiden tohtori Paavo Lintula kirjoittaa Helsingin Sanomissa asiasta osuvasti otsikolla ”Hallitus tuijottaa käsittämätöntä prosenttilukua”. Hän toteaa, ettei ”Valtaa käyttävien ja mieluusti näyttävien hallituspuolueiden riveistä ei kukaan uskalla kyseenalaista ”appiukon” käsittämätöntä prosenttifiksaumaa.”
Tässä asiassa toteutuu Robbinsin minimi-maksimi-hallintosääntö: ”Mitä hyvänsä asetettuja vähimmäiskriteerejä pidetään käytännössä maksimiarvoina.” Se, mikä on hallitukselle minimi, on palkansaajapuolella maksimi. Entäpä jos hallitus olisi esittänyt luvuksi vaikkapa 6,5 prosenttia?
Tässä kamppailussa näytetään sivuutettavan kokonaan se asia, ettei kategorinen, laskennallinen yksikkökustannusten alentaminen vielä käytännössä tarkoita sitä, että kaikki yritykset saisivat aikaisempaa paremmin tuotteitaan ja palveluitaan kaupaksi. Ostovoiman pieneneminen merkitsee monissa tapauksissa pienempää kysyntää ja vaikeuksia monille yrityksille. Moni pienipalkkainen ihminen myös joutuu entistä tiukemmalle taloudessaan. Suo siellä, vetelä täällä.
| ||