web stats
diashow
Markku Silvennoinen | Tietokirjailija

Muualla verkossa

Jaa eteenpäin

Tapahtumakalenteri

Ma Ti Ke To Pe La Su
      1 2 3 4
5 6 7 8 9 10 11
12 13 14 15 16 17 18
19 20 21 22 23 24 25
26 27 28 29 30    
Tietotori

Työttömänä lähihoitajaksi?


Moni teollisuudessa työpaikkansa menettänyt on hakeutunut kokonaan uuteen ammattiin. Hoitoala on saanut uusia työntekijöitä, kun monet ovat suorittaneet lähihoitajan tutkinnon. Koulutus takaa jokseenkin varman työpaikan, ei kuitenkaan välttämättä aina ja heti omalla paikkakunnalla. Löytyykö hoitotyöstä viisastenkivi irtisanotuille?

Helsingin sanomissa kerrottiin 20.7.2015 Pilkingtonin Ylöjärven tehtaan lopettamisesta ja yt-neuvotteluista. Pilkington hoiti neuvottelut toisella tavalla kuin moni muu yritys ja sai toiminnastaan Vuoden henkilöstöteko 2013 -kunniamaininnan. Halukkaille järjestettiin oma sosiaali- ja terveysalan ammatillinen perustutkintomahdollisuus Tampereen ammattiopistossa. Monesta tulikin koulutuksen jälkeen lähihoitaja. Tunnen itsekin muutaman ihmisen, joka on vaihtanut työttömyyden vuoksi alaa ja hakeutunut hoitoalalle. Vaakakupissa on painanut nimenomaan työpaikan varmuus. Monen palkka on laskenut aikaisemmasta. Työn sisältökin on muuttunut täysin aikaisemmasta.

Lähihoitajan työ on monella tavalla rikasta ja antoisaa. Se on ihmisen palvelemista puhtaimmillaan. Se on toisten auttamista ja itsensä likoon panemista. Monelle se on kutsumustyötä. Se on edelleen alipalkattua verrattuna työn vaativuuteen ja vastuuseen. Se on työtä, jonka arvon kanssaihmiset tunnistavat ja tunnustavat viimeistään silloin, kun itse tai omaiset tarvitsevat hoitoa.

Hoitotyö on monella tavalla raskasta. Se on ihmissuhdetyötä, joka kuormittaa tekijäänsä. Jatkuvasti kasvavat tehokkuusvaatimukset, liian pieni henkilöstömäärä, toiminnan byrokraattisuus, johtamisen hierarkkisuus ja omien vaikutusmahdollisuuksien koettu vähäisyys aiheuttavat turhautuneisuutta ja loppuun palamista. Hoitaja ei välttämättä osaa ja uskalla vaatia itselleen sitä, mitä hän on valmis antamaan hoidettavilleen.
Yhteiskunnan, palveluja tarvitsevien ja yksilöiden kannalta on arvokasta, että hoitoaloille riittää hakijoita. Parasta on se, jos ihminen kokee intohimoa ammattia ja työtä kohtaan sekä kokee ammatin omakseen. Se luo edellytykset myös omalle jaksamiselle ja jatkuvalle kehittymiselle ja kehittämiselle. Jos ihmisen hakeutuu työhön vain sen vuoksi, ettei sillä hetkellä ole muutakaan sopivaa työllistymisen väylää tarjolla, edellytykset tyydyttävään työelämään ovat jollakin tavalla heiveröiset. Puuttuva kiinnostus näkyy työssä ja suhtautumisessa siihen. Tuloksena voi olla turhautumista ja pettymyksiä. Se ei ole kenenkään etu.

Hoitoala tarjoaa työtä, jolla on merkitystä. Se tarjoaa tekijöilleen myös mahdollisuuden kokea koko elämän kirjo vaikeuksineen, onnistumisineen ja epäonnistumisineen. Hoitotyö on parhaimmillaan työtä, joka päivittäin palkitsee tekijänsä monin tavoin. Se voi myös kuluttaa tekijänsä, jos hoitaja ei ole tietoinen syvimmistä tarpeistaan ja pidä kiinni rajoistaan.

Jokaisen alaa vaihtavan kannattaa miettiä tarkoin, onko hoitotyö se, mitä sisimmässään haluaa tehdä. Jos siltä tuntuu, mikä onkaan parempi valinta. Ihminen palvelemassa toista ihmistä.

Uutiset Espoo.fi

Palautteellasi on merkitystä enemmän kuin uskotkaan

Oletko joskus antanut palautetta Espoon kaupungille ja miettinyt onko sillä merkitystä? Palautteesi on meille todella...

Lue lisää »

Sosiaali- ja terveyslautakunnassa 21.4.2021

Sosiaali- ja terveyslautakunnassa käsitellään mm. Henttaan, Suurpellon ja Kuitinmäen väestön...

Lue lisää »

Uutiset Harvard Business School

5 ways to be a better work-from-home coworker

Lue lisää »

Up Close: Live Online Classrooms

Lue lisää »

Cheryl Richardsonin blogi

Priorities for the wisdom years

The sun is shining bright this morning, an unexpected gift after two days of strong winds and driving rain. It was...

Lue lisää »

I hope something good happens to you today

There are some days when I feel a sincere sense of weariness at the state of our world and I just want to find a small...

Lue lisää »