web stats
diashow
Markku Silvennoinen | Tietokirjailija

Muualla verkossa

Jaa eteenpäin

Tapahtumakalenteri

Ma Ti Ke To Pe La Su
      1 2 3 4
5 6 7 8 9 10 11
12 13 14 15 16 17 18
19 20 21 22 23 24 25
26 27 28 29 30    
Tietotori

Media muistaa julkiset puheet ja kirjoitukset

Poliitikot eivät ole voineet olla huomaamatta, miten heidän vaalilupauksiaan ja hallitusohjelmassa sovittuja asioita on verrattu keskenään. Sähköinen maailma on aika armoton.

Aikaisemmin, ennen internettiä ja nykyisenkaltaisia sähköisiä yhteyksiä toimittajat jouuivat turvautumaan omiin ja mediatalojensa arkistoihin. Juttujen tekeminen oli työläämpää. Kaikkia puheita ja kirjoituksia ei saanut niin nopeasti ja helposi käyttöön kuin tänä päivänä.

Nyttemmin hakukoneilla saamme helposti esille eri lehdissä julkaistuja juttuja, eduskunnan pöytäkirjoja ja istuntojen keskusteluja jne. Kerran lausutut ajatukset säilyvät sellaisinaan jälkipolville, vaikka oma mieli muuttuisi ja jonkin lausuman haluaisi poistaa "arkistoista". Samaa koskee sosiaalista mediaa. Kerran julkaistu voi levitä salamannopeasti kavereilta kavereille. Tehtyä ei saa tekemättömäksi.

Poliitikkojen arki on yhä enemmän kaikkien nähtävissä. Jokainen kansalainen voi halutessaan kommentoida asioita sosiaalisessa mediasa. Sähköposteja voidaan lähettää ruuhkiksi asti. Päättäjät eivät voi luonnollisesti vastata itse kaikkiin yhteydenottoihin, vaan sen tekevät avustajat.

Politiikka on tullut eräällä tavalla lähemmäs kansalaisia, koska nyt yhteydenotto on ainakin helpompaa. Eri asia on, miten paljon pelkällä sähköisellä yhteydenpidolla voi vaikuttaa päätöksiin. Toivottavaa kuitenkin on, että päättäjät ottavat kansalaismielipiteen huomioon ja näkevät yhteydet arvokkaana lisänä päätöksiä harkittaessa.

Uutiset Espoo.fi

Kokemusasiantuntija tuo arjen äänen perhekeskusten suunnitteluun

Kokemusasiantuntija Pirkko toimii perhekeskuksen valmisteluryhmässä perheen ja asukkaan äänenä. Hänelle...

Lue lisää »

Pääkaupunkiseudulla palataan lähiopetukseen ja valmistellaan sisäharrastusmahdollisuuksien avaamista 20-vuotiaille ja tätä nuoremmille

Pääkaupunkiseudun koronakoordinaatioryhmä linjasi kokouksessaan tiistaina 20.4.2021 hallitusta palaamisesta...

Lue lisää »

Uutiset Harvard Business School

5 ways to be a better work-from-home coworker

Lue lisää »

What Went Wrong with the Boeing 737 Max?

Lue lisää »

Cheryl Richardsonin blogi

Priorities for the wisdom years

The sun is shining bright this morning, an unexpected gift after two days of strong winds and driving rain. It was...

Lue lisää »

I hope something good happens to you today

There are some days when I feel a sincere sense of weariness at the state of our world and I just want to find a small...

Lue lisää »