web stats
diashow
Markku Silvennoinen | Tietokirjailija

Muualla verkossa

Jaa eteenpäin

Tapahtumakalenteri

Ma Ti Ke To Pe La Su
      1 2 3 4
5 6 7 8 9 10 11
12 13 14 15 16 17 18
19 20 21 22 23 24 25
26 27 28 29 30    
Tietotori

Sote-mallin isä tai äiti?

Hallitus ja oppositiopuolueet pääsivät julkisuudelta salassa yllättävään sote-ratkaisuun. Hallitus luopui ajamastaan vastuukuntamallista. Oppositio tuli mukaan talkoisiin kansakunnan yhteisen edun nimissä.

Nyt jotkut poliitikot yrittävät kilvan kertoa, että juuri heidän puolueensa on idean takana. Tosiasiassa mikään puolue ei ole tuonut näin radikaalia mallia julkiseen keskusteluun.

Yksi taho on sen tehnyt. SuPer esitti jo vuosia sitten oman mallinsa, joka perustui seitsemään tai supistettuna viiteen alueeseen. Kts. http://www.superliitto.fi/site/assets/files/4590/2010_04_06_sotealuekuntamalli_super.pdf 

Malli perustuu liiton silloisen kunta-asiamiehen, nykyisen kehittämisyksikön johtaja Jussi Salon hahmottelemaan esitykseen. Kun liitto on vuosien aikana esitellyt asiaa poliittisille päättäjille, ei mikään taho ole julkisuudessa ryhtynyt ajamaan mallin mukaista järjestelyä. Monelle taholle malli olisi merkinnyt liian suurta muutosta nykytilanteeseen.

Onneksi nyt saatiin sopua aaikaan. Toki epäilyksiä voi heittää sen suhteen, miten noin isoja alueita hallitaan. Samalla pitää kuitenkin muistaa, että maailman metropoleissa asuuu yksistään enemmän ihmisiä kuin koko Suomessa. Nekin selviävät järjestelyistä. Uskon, että maassammekin päästään nykyistä parempiin palveluihin.

Selvää on tietenkin. ettei pelkkä malli tuo parannusta potilaiden ja asiakkaiden palveluun. Tarvitaan yhteistä kehittämistä, työnjaon tarkistuksia, asennemuutosta, tietohallinnon kehittämistä jne. Nyt on kuitenkin sovittu rakennelman puitteista. Valmistelu jatkuu asiantuntijavoimin. Sen työtä on kaikin tavoin tuettava.

Uutiset Espoo.fi

Kustannustuen kolmas hakukierros alkaa 27.4. – Mukana yksinyrittäjätuki ja sulkemiskorvaus

Yritysten kustannustukea haetaan Valtiokonttorista. Kustannustuki on tarkoitettu yrityksille, joiden liikevaihto on...

Lue lisää »

Koronarokotukset Espoossa: Lisätietoa Vaxzevria-rokotteen käytöstä sekä 65-69-vuotiaiden mahdollisuudesta valita rokotteensa

THL on linjannut, että 65-69-vuotiaat voivat valita koronarokotteensa toukokuun alusta alkaen. Viime aikoina vuosina...

Lue lisää »

Uutiset Harvard Business School

5 ways to be a better work-from-home coworker

Lue lisää »

Returning to Campus: Elizabeth Kennedy

Lue lisää »

Cheryl Richardsonin blogi

Priorities for the wisdom years

The sun is shining bright this morning, an unexpected gift after two days of strong winds and driving rain. It was...

Lue lisää »

I hope something good happens to you today

There are some days when I feel a sincere sense of weariness at the state of our world and I just want to find a small...

Lue lisää »