web stats
diashow
Markku Silvennoinen | Tietokirjailija

Muualla verkossa

Jaa eteenpäin

Tapahtumakalenteri

Ma Ti Ke To Pe La Su
      1 2 3 4
5 6 7 8 9 10 11
12 13 14 15 16 17 18
19 20 21 22 23 24 25
26 27 28 29 30    
Tietotori

Me voitimme, toiset hävisivät

Urheilussa kuulee sillon tällöin, että kotijoukkueen voittaessa puhumme meidän voitosta. Häviön hetkellä me emme hävinneet vaan ne toiset. Mistä tämä kertoo?

Voittajien puolella on helppo olla ja samaistua voittajiin. Voitto on aina myönteiseksi koettava tapahtuma ja siitä on helppo iloita. Olemme ikään kuin olleet vaikuttamassa voittoon johtanisiin tapahtumiin, vaikka meillä ei todellisuudessa ole ollut mitään osuutta eikä arpaa.

Häviötä on vaikea sietää. Harvoin tulee ajateeelksi, että kukaan tuskin haluaa tahallaan hävitä jotakin ottelua tai kilpailua. Hävinneisiin ei haluta kovinkaan helposti samaistua. Syitä häviöön on helpompi etsiä muista kuin omasta käyttäytymisestä silloinkin, kun olemme todellisuudessa olleet mukana häviöön johtavissa tapahtumissa. Esimerkiksi jääkiekossa, jota katsomme tv:stä, näin ei tietenkään ole. Katsojan reaktioilla ei ole merkitystä lopputulokseen.

Voittajia ei kasva ilman häviöitä. Sen tietää jokainen kaikilla elämänalueilla. Harvoin ajatellaan sitä, miten monia epäonnistumisia voittajat ovat esimerkiksi urheilu-uransa aikana kokeneet ja mitä kaikkea voittojen eteen on pitänyt tehdä ilman julkista tunnustusta ja hurraa-huutoja.

Olkaamme valmiita kannustamaan ja tukemaan myös suorituksissaan epäonnistuneita. Muistakaamme, että ihminen epäonnistuu vasta sitten, kun lakkaa yrittämästä.

Uutiset Espoo.fi

Palautteellasi on merkitystä enemmän kuin uskotkaan

Oletko joskus antanut palautetta Espoon kaupungille ja miettinyt onko sillä merkitystä? Palautteesi on meille todella...

Lue lisää »

Sosiaali- ja terveyslautakunnassa 21.4.2021

Sosiaali- ja terveyslautakunnassa käsitellään mm. Henttaan, Suurpellon ja Kuitinmäen väestön...

Lue lisää »

Uutiset Harvard Business School

5 ways to be a better work-from-home coworker

Lue lisää »

Up Close: Live Online Classrooms

Lue lisää »

Cheryl Richardsonin blogi

Priorities for the wisdom years

The sun is shining bright this morning, an unexpected gift after two days of strong winds and driving rain. It was...

Lue lisää »

I hope something good happens to you today

There are some days when I feel a sincere sense of weariness at the state of our world and I just want to find a small...

Lue lisää »