web stats
diashow
Markku Silvennoinen | Tietokirjailija

Muualla verkossa

Jaa eteenpäin

Tapahtumakalenteri

Ma Ti Ke To Pe La Su
      1 2 3 4
5 6 7 8 9 10 11
12 13 14 15 16 17 18
19 20 21 22 23 24 25
26 27 28 29 30    
Tietotori

Eduskunnan säästöt

Julkisessa taloudessa etsitään koko ajan säästöjä. Kataisen hallitus tekee taas ensi kuussa päätöksiä menojen leikkauksista ja veronkorotuksista. Valtion palveluksessa olevan henkilöstön määrää on vähennetty ja vähennetään. Eduskunta ei ole kohdistanut säästöjä samalla tavalla itseensä.

Maassamme on välikukuun suhteutetttuna aika iso kansanedustaajamäärä. Esimerkiksi Saksassa parlamenttissa, liittopäivillä on nyt 630 edustajaa, vaikka Saksan asukasmäärä on lähes viisitoistakertainen Suomeen verrattuna (80 miljoonaa). Toki Ruotsissa on maatamme enemmän valtiopäiväedustajia, mutta väestömääkin toki suurempi.

Suomessa ei ole aikoihin vakavasti nostettu esille sitä, että kansanedustajien lukumäärää pienennettäisiin. Syy on aika luonnollinen: kukapa haluaisi vaarantaa omaa semaansa, varsinkin kun edustajapaikka on muutenkin joka neljäs vuosi katkolla. Mieluummin pysytellään entisessä.

Mitä paikkamäärän pienentäminen tarkoittaisi? Rahallinen säästö olisi luonnollisesti aika marginaalinen. Tuskinpa asioiden hoito, lainsäädäntötyö pienenemisestä juuri kärsisi. Eri kansanryhryhmät olisivat edustettuna valtiopäivillä kuten ennenkin. Alueellinen edustus toteusuisi vaalipiirijaon mukaisesti. Ehdokkaiden osalta vaalityö voisi muuttua siten, että tarvittaisiin nykyistä enemmänkin varoja edustajapaikan saavuttamiseen.

Nyt, kun kaikesta välttämättömästäkin on säästettävä, ei kansanedustuslaitoksen toiminta saa jäädä vaille keskustelua. Jos kansa saisi päättää, tulos olisi luullakseni aika odotettu: kansanedustajien määrää haluttaisiin vähentää.

Uutiset Espoo.fi

Kokemusasiantuntija tuo arjen äänen perhekeskusten suunnitteluun

Kokemusasiantuntija Pirkko toimii perhekeskuksen valmisteluryhmässä perheen ja asukkaan äänenä. Hänelle...

Lue lisää »

Pääkaupunkiseudulla palataan lähiopetukseen ja valmistellaan sisäharrastusmahdollisuuksien avaamista 20-vuotiaille ja tätä nuoremmille

Pääkaupunkiseudun koronakoordinaatioryhmä linjasi kokouksessaan tiistaina 20.4.2021 hallitusta palaamisesta...

Lue lisää »

Uutiset Harvard Business School

5 ways to be a better work-from-home coworker

Lue lisää »

What Went Wrong with the Boeing 737 Max?

Lue lisää »

Cheryl Richardsonin blogi

Priorities for the wisdom years

The sun is shining bright this morning, an unexpected gift after two days of strong winds and driving rain. It was...

Lue lisää »

I hope something good happens to you today

There are some days when I feel a sincere sense of weariness at the state of our world and I just want to find a small...

Lue lisää »