diashow
Markku Silvennoinen | Tietokirjailija

Muualla verkossa

Jaa eteenpäin

Tapahtumakalenteri

Ma Ti Ke To Pe La Su
            1
2 3 4 5 6 7 8
9 10 11 12 13 14 15
16 17 18 19 20 21 22
23 24 25 26 27 28 29
30            
Tietotori

Maakuntien kaikkivoipaisuususko

Sote rakennetaan maakuntien perustalle. Meille vakuutetaan sitä, miten maakunnat pystyvät kilpailuttamaan palvelujen tarjoajat siten, että palvelut tuotetaan kustannustehokkaasti ja että niiden saatavuus paranee. Hallituksen ilmoituksen mukaan kustannusten nousun hillinnällä saavutetaan kolmen miljardin kustannussäästöt.

 

Monet asiat perustuvat poliittisille odotuksille. Vaikuttavuusarvioita ei ole laadittu. Näyttää olevan uskomus siitä, että maakunnissa on niin päteviä ihmisiä päättäjinä ja virkamiehinä, että kilpailutus ja kustannusten seuranta onnistuvat. Käytäntö lienee erilainen. Monet julkiset hankinnat kertovat ihan muuta.

Yksi keskeinen asia on se, etteivät päättäjät ja  kansalaiset pysty arvioimaan eri palveluntarjoajien palveluja niiden vaikuttavuuden näkökulmasta, koska sellaista tietopankkia ei ole olemassa. Isojen terveysjättien kilpailutusosaaminen on parempaa kuin maakunnissa. Kansalaisten valinta perustunee aika pitkälti niihin mielikuviin, joita ei palvelujen tarjoajat luovat kansalaisille. Tässä kaupalliset toimijat ovat etulyöntiasemassa, koska niillä on kokemusta asiakasmarkkinoinnista toisin kuin julkisilla toimijoilla. Julkisen sektorin ei ole ollut syytä markkinoida palveluja, joilla on muutenkin jonoihin asti kysyntää. Lisääntyvät palvelut merkitsevät lisää kustannuksia. Yrityksille ne tarkoittavat kasvavaa liikevaihtoa.

Valinnan vapaudesta kansalaisilla on erilaisia käsityksiä. Käytännössä ei liene tulevaisuudessakaan mahdollista valita hoitavaa lääkäriä, koska suosituimmille lääkäreille mahtuu vain tietty määrä potilaita. Valinnan vapaus koskee palvelun tuottajaa ei sitä, kuka sen palveluksessa olevista osallistuu palvelun tuottamiseen. Nytkin terveyskeskusta voi vaihtaa.

 

Yksi asia on varma: maakunnissa vahvimmin edustettuina olevat puolueet saavat eniten tärkeimpiä luottamushenkilö- ja virkmiespaikkoja. Koko maan mittakaavassa keskusta on vahvoilla, mikä selittää sen maakuntainnokkuuden. Todellisuudessa nyt ollaan luomassa ylimitoitetua organisaatiota asukasluvultaan pieneen maahan. Monissa metropoleissa eri puolilla mailmaa on yhtä paljon asukkaita kuin koko Suomessa eikä niillä ole tällaista organisaatiota.

Kun kerran uusi hallinto luodaan, se ohjaa toimintaa vuosikymmeniä eteen päin. Churchillin sanoin ensin luomme rakenteet ja sitten ne ohjaavat meitä. Toivon, ettei tuota himmeliä meille suunnitellussa laajuudessa luoda.

Uutiset Espoo.fi

Merkittävä ilmastoteko Espoon energiatuotantoon: Datakeskukselle suunnitteluvaraus

Kaupunginhallituksen elinkeinojaosto päätti varata Fortum Power and Heat Oy:lle alueen Högnäsin Hepokorvesta...

Lue lisää »

Uusi kutsukyytipalvelu on käynnistynyt Espoossa

HSL on aloittanut yhteistyössä IdeaLab-kilpailun toisen voittajan ViaVanin kanssa uuden kutsukyytipalvelun, joka...

Lue lisää »

Uutiset Harvard Business School

One Argument for Radical Income Transparency

Lue lisää »

Crowd Sourcing Is Helping Hollywood Reduce the Risk of Movie-Making

Lue lisää »

Cheryl Richardsonin blogi

Are you setting yourself up for regrets?

Over the next few weeks, I’m introducing you to my latest book, Waking Up in Winter: In Search of What Really Matters...

Lue lisää »

Entering the autumn season of life

As the summer winds down here in the States and fall beckons, I’ve decided to share the beginning entries of Waking...

Lue lisää »