diashow
Markku Silvennoinen | Tietokirjailija

Muualla verkossa

Jaa eteenpäin

Tapahtumakalenteri

Ma Ti Ke To Pe La Su
          1 2
3 4 5 6 7 8 9
10 11 12 13 14 15 16
17 18 19 20 21 22 23
24 25 26 27 28 29 30
Tietotori

Lehtijuttujen teko

Olin eilen kuuntelemassa Hesarin kuukausiliitteen esittelyä. Toimittajat ja kuvaaja kertoivat työstään, mukana myös muuta henkilöstöä. Esille nousi monta mielenkiintoista asiaa.

Luulen, että monella lukijalla on jollakin tavalla virheellinen käsitys siitä, miten juttuja tehdään. Sellainen ihminen, joka ei itse ole koskaan kirjoittanut yhtään juttua, ajattelee aika helposti. että jutut syntyvät ikään kuin itsestään. Tarvitsee vain ryhtyä kirjoittamaan.

Totuus on kuitenkin toisenlainen. Isohko kuukausiliitteen juttu vielä toimittajalta aikaa esimerkiksi kuukauden. Aineiston kokoamista, haastatteluja, aineiston läpikäyntiä, rakenteen ja sisällön miettimistä jne. Mietä luettavampi juttu, sitä enemmän sitä on yleensä hiottu ja taas hiottu.

Hesari on ottanut lukijan kannalta hyödyllisen askeleen: 125-vuotisjuhlavuotenaan se on järjestänyt medioatorillaan avomia tilaisuuksia, joissa on käsitelty monipuolisesti eri aihealueita. Eilinenkin tilaisuus toi lukijat aikaisempaa lähemmäksi juttujen tekijöitä. Se on arvokas lisä lukukokemuksiin. Uskon, että moni lukia arvostaa tällaista. Palautteen antaminenkin on mukavampaa, kun on saanut kontaktin kirjoittajaan. Odotan innolla syksyn tapahtumia.


Uutiset Espoo.fi

Kaupunginhallituksen päätöksiä 17.6.2019

Kaupunginhallitus hyväksyi äänin 13-2 Tapiolan urheilupuiston jalkapallostadionin muodostaman hankekokonaisuuden...

Lue lisää »

Palvelutori palvelee kesällä pienin poikkeuksin

​Ison Omenan palvelutori on suljettu juhannusaattona, perjantaina 21.6.2019 ja juhannuspäivänä, lauantaina...

Lue lisää »

Uutiset Harvard Business School

Cure All

Lue lisää »

What is a gig economy and how to navigate it?

Lue lisää »

Cheryl Richardsonin blogi

A trip down memory lane

I’m excited to let you know that our next “Self Care by the Sea” retreat in October is now open for...

Lue lisää »

Thoughts on growing up

It’s been the most perfect spring weekend here in the Northeast.  The sun is shining, the birds are singing, and...

Lue lisää »